Kotimaista muuta musiikkia

Progen lisäksi olen tietenkin kuunnellut muutakin kotimaista musiikkia. Ensimmäiset suosikkini kotimaisen musiikin saralta olivat muistini mukaan lähinnä iskelmämusiikkia. Radiosta tuli harvoin kevyempää musiikkia ja ainoa ohjelma, jota saattoi sanoa musiikkiohjelmaksi, oli Lista-ohjelma lauantai-iltapäivisin. Siitä tutuksi tulivatkin sitten maanvaivaksi muodostuneen Aikamiesten lisäksi Tapani Kansa, Danny, Kai Hyttinen (ensimmäinen omistamani single oli Hyttisen ”Kesä, jonka kerran menetin”!), Kirka ja jopa Tauno Palo (Rosvo-Roope on edelleen rautaa!).

Ensimmäisen levysoittimeni sain isoisältäni ehkä noin 14-vuotiaana. Vahvistimena toimi hieno putkiradio – monona tietenkin! Isoisältä saamani Kai Hyttisen singlen lisäksi en muista tuolta ajalta muita levyjä kuin muutaman klassisen musiikin vinyylin. Näistä varsinkin Dvorakin ”Uudesta Maailmasta” ja Sibeliuksen ”Karelia-sarja” soivat ainakin muutamia kertoja ja ovathan nuo molemmat edelleen täyttä tavaraa!

Muistan selvästi ensimmäiset ”rock-herätykseni”, mutta niihin ei liity yksikään kotimainen artisti. Varmaan Wigwam oli ensimmäisiä kotimaisia suosikkejani, mutta myös Hurriganes, Hector, Juice, Hande ”Tuomari” Nurmio ja Dave Lindholm olivat myös heti alusta lähtien kovaa kamaa.

Hurriganes-fanitus päättyi kyllä aika nopeasti Roadrunnerin jälkeen – mutta siinä onkin sellainen huippulevy, joka kestää edelleen vertailua melkein minkä tahansa rock-levyn kanssa.

Pelle Miljoonan ”Pelko ja Viha” vuodelta 1979 oli monen vuoden jälkeen ensimmäinen todella tärkeä kotimainen levy minulle – sekä Pellen että Eppujen ensimmäiset levyt olivat liian raakilemaista punk-älämölöä minulle.



Seuraava iso juttu olikin jo Hassisen Koneen lyhyt, mutta minulle antoisa ura (1980 – 1982). Asuin tuolloin Espoossa ja muistan hyvin, kun Kone heitti ensimmäisen keikkansa Kaivopuistossa. Olin aivan ihmeissäni maalaispoikien kovasta uhosta ja riehumisesta! Viimeisellä keikallaan Kaivopuistossa vuonna 1982 meno oli jo muuttunut ja bändi sekä yleisö taisi jo tietääkin, että Hassisen Kone oli tullut tiensä päähän. No, nyt Ismo asuu Helsingin Käpylässä ja minä Joensuussa, lähellä Hassisen Koneen tuolloisen harjoituskämpän sijaintia. Nykytrendin mukaan harjoituskämppä on tietenkin purettu.

Ismo Alanko on ollut kestosuosikkini noista ajoista lähtien ja livekeikkojen ystävänä Sielun Veljien hurjat keikat olivat jokainen aivan ehdottomia tapahtumia! Ismon lavaote ja karisma pätee edelleen, vaikka kaveri on jo melkein viisikymppinen. Vielä vuonna 1980 kuvittelin tuon ikäisten ukkojen joutavan jo vanhainkotiin! Vastaavanlaisia oikaisuja omiin asenteisiini/ tietämättömyyteeni olen toki joutunut tekemään muitakin



Ismo Alangon ohella Dave Lindholm on edelleen huippu ja pidänkin Daven levytettyä tuotantoa huomattavasti tärkeämpänä kuin esimerkiksi Ismon – Ismo on vaan niin kingi livenä, kuten kiertue Ismo Teholla vastikään todisti!

Tässä lopussa on kuva Leevi & The Leavingsin hienosta Jethro Tull -vaikutteisesta "Perjantai 14. päivä" levystä. Hienon musiikin lisäksi sen kansi on minulle täynnä muistoja - tuolla Helsingin vanhalla linja-autoasemalla tuli värjöteltyä monena yönä odotellen viimeisen bussin lähtöä kl 01.25. Olin joko tulossa hyvältä keikalta Tavastia Klubilta tai muista nuorta miestä kiinnostavista riennoista!