Ekat livejutut ja tauti sen kuin pahenee

Joku blogini nuorempi lukija (ja niitä on tasan 1 kpl!) saattaa ihmetellä, miten olen vasta 14-vuotiaana saanut rock-herätyksen. No, ajat olivat 60-70 –lukujen taitteessa toisenlaiset. Silloin piti nähdä vaivaa kuullakseen yleensä mitään musiikkia mistään, nyt musiikilta ei tunnu saavan missään rauhaa etsimälläkään …

Mutta kun rock-musiikki kolahti minuun, niin se olikin sitten sitäkin rajumpaa. Ongelma oli kuitenkin, että rock-musiikkia oli tarjolla ainakin minun ympyröissäni melko vähän. Lukion kaveriporukassani oli onneksi pari tyyppiä, joilla oli oma harrastelijabändi ja jotka tekivät MS Audionille hommia ilta- ja viikonlopputöinä. Näin pääsin Esan ja Karin välityksellä edes pikkuisen haistelemaan toisenlaista maailmaa. Lisäksi lapsuuden ystäväni Tero otettiin töihin Hotelli Hesperian portsariksi ja häneltä sain hänelle tarpeettomia rock-konserttien lippuja ilmaiseksi! Ajatella, kaveri pääsi näkemään läheltä sen ajan suuria rock-tähtiä Frank Zappasta Procol Harumin kautta Gary Glitteriin - eikä ollut asiasta moksiskaan! No, sen takia hän olikin varmaan hyvä ammatissaan?

Joka tapauksessa Teronkin avulla pääsin tutustumaan rock-musiikin 70-luvun alun sankareihin ja lukuisien Ruisrock-reissujen lisäksi Kulttuuritalo, Finlandia-talo, Jäähalli sekä Messuhalli (nyk. Kisahalli) muodostuivat tutuiksi paikoiksi. Niistä ei tässä sen enempää kuin se, että Free (se ”All Right Now” –bändi) oli ensimmäinen näkemäni ulkomainen yhtye ja keikkansa Finlandia-talolla vuonna 1971 on vieläkin hyvin mielessä – 15 vuotias kiltti koulupoika uusissa sinisissä samettihousuissaan riehaantui niin, että sai järjestysmiehen peräänsä. Jo silloin huomasin, että kannattaa osata juosta ja nopeasti!



CCR:n ohella suuret suosikkini tuolloin olivat varmasti samoja kuin lähes kaikilla muillakin saman ikäisillä nuorilla. Uutuuslevyjä ilmestyi harvakseltaan, eikä siihen aikaan todennäköisesti edes tuotu maahan kuin murto-osa tarjonnasta. Niinpä nimet Black Sabbath, Led Zeppelin, Deep Purple, Uriah Heep pyörivät tuolloin kaikkien puheissa. Ehkä Heeppiä lukuun ottamatta nuo yhtyeet ovat vieläkin tärkeä osa musiikin historiaa myös siinä mielessä, että monet nuoremmat yhtyeet ovat ottaneet noista bändeistä vaikutteita!



Heepistä sen verran, että sain sen ”tähtikokoonpanon” Byron-Box-Hensley-Thain-Kerslake nimmarit käteeni vuoden 1972 Demon’s And Wizards –kiertueella Ruisrockissa. Yksittäisistä festareista tuo on jäänyt muutenkin mieleeni parhaiten paitsi hyvän seuran (Ari, Matti, Arja, Sirpa), niin hienojen esiintyjien ansiosta: ainakin minä pidän edelleen huimasti bändeistä MC5, Lindisfarne ja Osibisa. Osibisan perkussionisti Lofty Amao muuten soitti hienosti lyömäsoittimiaan Uriah Heepin ”Look at Yourself” -kappaleessa. Mr. Amao soittaa itse levylläkin juuri tuon kappaleen loppuhuipennuksessa! Heepin näin myöhemminkin ja ainakin Messuhallissa ollut Wonderworld-kiertueen keikka lämppärinään Babe Ruth (feat. Jennie Haan!) oli aika komea! Mutta näitä livejuttuja en tosiaan tässä blogissa pahemmin repostele - ellei keikka liity jotenkin johonkin mielivinyyliini.

Toistan vielä, että siihen aikaan vain festareilla oli mahdollisuus nähdä moisia maailmantähtiä roppakaupalla ja olen siitä vanhemmilleni kiitollinen, että päästivät nuoren miehen ”kokemaan maailmaa” noille sinänsä viattomille festareille, mutta joiden maine saattoi olla Woodstockien ja Altamontien jälkeen turhan huono.



Aiemmin tuli ilmi, että olen myynyt elämässäni ”huoneellisen” levyjä. Perusvarastooni on kuitenkin AINA kuulunut Black Sabbathin ja Led Zeppelinin neljä ensimmäistä levyä. Koska Black Sabbathini ovat kaikki Spiral Vertigolle tehtyjä ja originaaleja, niillä on myös kaupallista arvoa. Varsinkin Master Of Reality julisteineen (ilman mitään nastan reikiä tai sinitarran tahroja!) on paitsi musiikillisesti niin myös keräilyn kannalta yksi mielilevyni!



Näin oli vinyylilevyjen keräily päässyt hyvään alkuun. Hienoa asiassa oli se, että kun levyjä oli mahdollista ostaa vain harvoin, jokaista levyä arvosti paljon ja sitä tuli kuunneltua innoissaan lähes tauottomasti.