Kotimainen proge

Jo nuorena miehenä nk. progressiivinen musiikki kolisi minulle tosi kovaa. Kotimaisista bändeistä Wigwam oli minulle ehdoton ykkönen, vaikka oikeastaan vasta ”kevytprogelevynsä” Nuclear Nightclub osui ja upposi kunnolla.

Myöskin Beingiä tuli kuunneltua paljon, mutta esimerkiksi Fairyportin kuulin ensimmäisen kerran vasta lähellä 70-luvun puoliväliä!

Nyt nuo molemmat levyt ovat aika arvossaan eli tuskin tulen niitä ainakaan originaaleina enää saamaan levyhyllyni aukkokohtaa noilta osin paikkaamaan - eipä olisi ehkä kannattanut Beingiä aikoinaan myydä pois. Toisaalta se raha tuli varmasti tarpeeseen, ehkä piti päästä kavereiden kanssa lauantaina Alibiin tai Arkadiaan bilettämään?

Tasavallan Presidentti eli Pressa oli minulle tuolloin liian jazz tai jotain, ainakaan se ei herättänyt sellaista värinää missään vaiheessa – eikä oikeastaan vieläkään, vaikka Lambertland ja Milky Way Moses hyllystäni löytyvätkin. Tolosen soololevyt olivat jo toinen juttu ja soololevynsä Tolonen” sekä Summer Games ovat edelleen aika kovia juttuja.

Wigwamin jälkeen eniten olen varmasti kuunnellut tältä saralta edesmenneen Pekka Pohjolan varhaissoolotuotantoa. Harakka Bialoipokku kuuluu edelleen suosikkilevyihini. Sen muuten hankin vanhemmiltani saamillani ruokarahoilla heti levyn ilmestyttyä vuonna 1974. Siihen aikaan Espoon Viherlaakson lukiossa piti kouluruoasta maksaa. Jätin yhden kuukauden ruokailukupongit ostamatta ja kävin ostamassa tuon levyn – enkä katunut sitä edes vatsani kurniessa iltapäivisinJ

Vietin nuoruusvuosinani paljon aikaa Turussa. Puolalanmäen kukkulalla oli aika usein kesäisin laadukkaita rock-konsertteja. Ainakin Yellow –yhtye jäi mieleeni, varsinkin heidän versionsa Gracious-yhtyeen ”Introduction”-biisistä oli aivan kuningasjuttu! Yellowlta minulla ei ole yhtään levyä, mutta samoja kavereita soittaa mainiossa Kaamos-yhtyessä, jonka levy sentään hyllystä löytyy!

Uudempaa kotimaista progea ei ole tullut seurattua, mutta hyllyssäni olevat Pekka Bäckman & Marras –yhtyeen kaksi levyä ovat kyllä merkki siitä, että 70-luvun jälkeenkin on tehty laadukasta kotimaista ei-radiomusiikkia!

Kuopion tuliaisia Joulukuu 2008

Oltiin vaimon kanssa syntymäpäiviään juhlistamassa Kuopiossa perjantaista sunnuntaihin. Tietysti aikaa jäi myös levykaupassa käyntiin - Kuopiossa taitaa olla enää vain yksi (!?) kunnollinen levykauppa eli Levykauppa Äx. Kuopion Äx:ssä oli parempia levyjä kuin Jyväskylän vastaavassa ja sieltä tarttuikin mukaan kaksi Vinyylimiestä miellyttänyttä teosta:

Ensimmäiseksi huomio kiinnittyi M/Ex (levy/kannet) kuntoiseen Ten Years Afterin "Recorded Live" tuplaan vuodelta 1973. Tästä levystähän on luonnollisesti olemassa myös cd-versio, mutta siltä puuttuu Ric Leen "Hobbit"-niminen biisi. Ja on tämä vihreällä Chrysalis-keskustalla oleva tupla kyllä muutenkin aivan ehdoton hankinta! En ole koskaan ollut mikään tiluttelun ystävä, mutta Alvin Leellä on mukana myös tunne eikä pelkkä tiluttelu!

Toinen mukaan tarttunut levy oli Lennonin "Walls And Bridges" vuodelta 1972. Itse levyhän ei ole äijän parhaita, mutta en ollut koskaan nähnyt tätä levyä näillä originaaleilla kansilla. Eli tietenkin se oli pakko ostaa pois:) Lärpytin-kansien lisäksi mukana on hieno vihkonen maalauksineen ja kappaleiden sanoineen sekä pahvinen kuvapussi itse levylle. Levyllä oli muuten kappaleita, joita en ollut KOSKAAN edes kuullut?!

Mukavalta reissulta on hienoa saada myös tällaisia tuliaisia itselleen:)

Jyväskylän hankintoja joulukuussa 2008

Ja aloitetaan:

Pari viikkoa sitten olin Jyväskylässä ja tottakai ylimääräinen aika pitää käyttää hyväksi eli kierrellä levykaupoissa. Yllättäen en löytänyt mitään minua kiinnostavaa Levykauppa ÄX:stä vaan jo kertalleen vinyylilevykaupankäynnin lopettaneesta Anttilasta! Hintaan 9,90/ kpl hankin saundeiltaan loistavat alkuperäisen MC5:n molemmat studiolevyt (Back In The USA sekä High Time). Minulle oli tosiaankin yllätys, että saundit olivat mitä mainioimmat, koska ainakin minulla aiemmin olleet Back In The USA -levyt ovat olleet melko surkeita äänentoistoltaan. No, nyt tuokin asia tuli korjattua. Eli aina ei ole vinyyliä karvoihin katsominen, kuvalevyllä voi tehdä muutakin kuin ripustaa se seinälle!

Vinyylimiehen eka veivaus

Terve!

Mielenkiintoinen haaste edessä - tarkoitus on löytää aikaa tämän höyryjäpäästävän blogin ylläpitoon. Ja kyllähän se löytyy! Kysymyshän on vain prioriteeteista ja ajan käytön hallinnasta!

Olen keräillyt vinyylilevyjä vuodesta 1970 lähtien. Välillä tiiviimmin ja välillä satunnaisemmin. Koskaan mikään muu formaatti ei ole kuitenkaan poistanut vinyylimiehen sydämestä tätä maailman parasta ja tällä hetkellä ainoaa toimivaa analogista musiikin tallennusmuotoa!

Näiden vuosien aikana olen ostanut hurjimpina vuosina satoja vinyylilevyjä ja myös myynyt satoja vinyylilevyjä. Tämähän merkitsee sitä, että jotkut levyt olen joutunut ostamaan useita kertoja:) Tällä hetkellä vinyylihyllyssäni on noin 800 levyä, joiden kaikkien olemassaololle on mielestäni joku hyvä peruste.

Cd-levyjä en kovin korkealle arvosta, mutta on niissä jotain hyvääkin: esimerkiksi Dylanin Limited Edition ~ Deluxe Box Set on pakkauksena komea eivätkä ne vajaa 60 biisiäkään kovin paskoja ole. Hienot boxit ja kokoelmat bonusbiiseineen puoltavat selvästi digitaalisen formaatin olemassaoloa. Ehkä rakkain cd-boxi minulla on kuitenkin "Time Machine A Vertigo Retrospective 1969 - 1973", jolla on mahdoton määrä musiikkia, jota ei ainakaan kovin helposti ole mahdollista hankkia enää vinyyliversiona. Sitäpaitsi pidän juoksemisesta ja usein pitkien matkojen juokseminen mp3-soittimen antaman tuen avulla on aivan parasta akkujen lataamista:)

Jatkossa en tässä blokissa enää digitaalista formaatiia mainitse kuin erittäin poikkeustapauksessa. Yksi sellainen voisi olla musiikillisen ensirakkauteni Creedence Clearwater Revivalin uusi cd-sarja, jolla on mielenkiintoisia bonus-biisejä. John Fogerty on pehmentynyt - tai sitten hän ei ole viitsinyt enää taistella tuulimyllyjä vastaan, mutta se sopii minulle!