Aivan blogini alkumetreillä kävi selväksi, mikä kappale ja varsinkin mikä versio siitä sai minut aivan pähkinöiksi ajalta ennen viiksien ja takatukan kasvattamista. Dave Edmundsin ja Love Sculpturen revittämä Kcachaturianin Sabre Dance tuntuu edelleen hurjalta vedolta!
Tuosta hetkestä lähtien Mr. Edmunds on kuulunut suosikkeihini, vaikka mielestäni äijä menikin hieman pilalle myöhemmin, kun antoi sinänsä ansioituneen Jeff Lynnen (Idle Race, Electric Light Orchestra, Traveling Wilburys) tulla pilaamaan levynsä mahtipontisella tuotannollaan ja läskirummuillaan. Mutta tässä kirpparilta hankkimassani levyssä ei ole vielä pelkoa Lynnen soundeista. Dave Edmund itse on tuottaja, joka hallitsee perusränttätäntän lisäksi myös spectoriaaniset saundit mainiosti.
Hankintani Get It –vinyyli vuodelta 1977 on hieno esimerkki edellä mainitusta. Levyllä Edmunsin apuna häärii Rockpile-yhtye ( Daven ekan soololevyn nimi muuten!), jonka veroista rullausta harvoin kuulee! Rockpilessahan soittivat Edmundsin lisäksi bassoa Nick Lowe, toista kitaraa Billy Bremner (-> Pretenders) ja rumpuja itse Terry Williams (mm. Man, Dire Straits). Rockpile soitti noina aikoina myös Daven kamun Nick Lowen taustalla ja tämä koostumus on minusta aivan ehdoton versioimaan paitsi kavereiden originaaleja niin myös rockmusiikin helmiä esimerkiksi Chuck Berryltä, The Everly Brothersilta tai Arthur "Big Boy" Crudupilta. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että Get It-levyllä on versio Crudupin ”My Baby Left Me:stä”, jonka CCR versioi myös hienosti mielestäni maailman parhaalla rock-levyllä, Cosmo’s Factorylla.
Edellä mainittujen lisäksi Get It:llä on versio myös vihaisen nuoren pub-rockkari Graham Parkerin kappaleesta Back To Schooldays, joka löytyy Parkerin edellisenä vuonna julkaistulta ”Howlin’ Wind”-levyltä. Toinen hankintani olikin sattumalta Graham Parker & The Rumourin ”The Up Escalator” (1980). Tämä levy ei ole aivan Parkerin parhaimmistoa, mutta kun sitä ei minulla enää ollut, oli se pakko kirpparihintaan ostaa.
Mielestäni Graham Parker & The Rumourin ensimmäiset levyt vuosilta 1976 – 1978 ovat parasta mahdollista brittipub-rockia, biisit ovat hienoja ja bändi lähes Rockpilen veroinen. Erityisesti Rumourin kitaristi Brinsley Schwarzissa on jotain sellaista tyyliä ja saundia, joka minuun vetoaa edelleen. Kenties syynä on loistava GP & Rumourin keikka Ruisrockissa vuonna 1979 eli 30 vuotta sitten… Huh huh … no, setä jaksaa heilua edelleen. Tuona samana vuonna Ruisrockissa esiintyi muuten myös eräs The Clash yhtye.
Brinsley Schwarzillahan oli myös LOISTAVA omaa nimeään kantava bändi 70-luvun alussa, jossa bassoa soitti – kukas muu, kuin edelleen tyylinsä säilyttänyt Mr. Nick Lowe
Hienokuntoisista (Edmundsin kannessa pientä sanomista tosin) originaalipainoksista ja erittäin edullisista hankinnoista (4 euroa/kpl) kuuluu kiitos niiden my
yjälle Ripelle (jostain päin Varkautta) sekä ystävälleni Kekelle, jolta olin saanut vinkin isosta pinosta myytäviä levyjä – muuten en ole enää vuosiin jaksanut kirppareilta levyjä etsiskellä. Noiden kahden lisäksi ostin vielä Ten Years Afterin ”Recorded Live”-tuplan, mutta senhän hankin jo Kuopiosta edellisenä syksynä, joten siitä ei sen enempää enää. Mutta kun halvalla saa hyvää, niin onhan sitä pakko ostaa vaikka tuplakappalekin - onhan?
