maanantai 23. helmikuuta 2009

Uusi tuttavuus ja roppakaupalla nostalgiaa


Yhdistetyllä työ- ja vapaa-aikareissulla Helsinkiin oli sopivasti aikaa kierrellä muutamassa vinyylikaupassa. Hakaniemi jäi tällä kertaa väliin, mutta Albertinkadulla, Fredalla ja Viiskulmassa tuli pyörähdetty nippu euroja taskussa. Tosin yksi ilmeisen merkittävä vinyylilevykauppa AH Records jäi tietämättömyyttäni käymättä, mutta ensi kerralla olen tässäkin asiassa viisaampi (kiitos Jukka tiedosta!).

Muutama minusta mielenkiintoinen levy kassiin reissun jäljiltä päätyikin: Fennica Recordsissa jutustelin valveutuneen asiakkaan kanssa ja hänen suosituksestaan otin kuulokekuunteluun viime vuonna julkaistun Susan Tedeschin ”Back To The River” – levyn. Tedeschi on Bostonista kotoisin oleva, vuonna 1970 syntynyt kitaristi-laulaja. Bonnie Raittia ja Janis Joplinia fanittava nainen on mielenkiintoinen tapaus. Lauluäänensä on voimakas, mutta silti puhdas – ei siis mitään Joplinin kaltaista sinänsä komeata revittelyä, vaan puhdasta voimalaulua. Kitaroitaankin nainen soittaa tyylillä ja taidolla ja minä ainakin pidän Tedeschiä yhtenä tämän hetken parhaana bluespohjaisena naismuusikkona – tosin en ole mikään tämän alan paras asiantuntija ja otan mielelläni vinkkejä vastaan. Levyn nimikappale on muuten kirjoitettu yhdessä itsensä swampmies Tony Joe Whiten kanssa, joten ameriikan mailla Tedeshi taitaa olla jo tunnettu ja tunnustettu lahjakkuus.

Toinen ostamani levy on sellainen, joka jokaisella pitäisi olla vinyylihyllyssään. Minullakin on se aikoinaan ollut, mutta olen viimeiset vuodet koettanut selviytyä ilman sitä. No, enää ei tarvitse, sillä helpotusta puutteeseen löytyi Levykauppa Eroselta ja tällä hetkellä olen taas The Clashin legendaarisen ”London Calling”-tuplan omistaja. London Callingin ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi muuten jo 30 vuotta, niin se aika kuluu!!

Levy kuulosti jopa paremmalta kuin muistin ja esimerkiksi aikoinaan karsastamani ”Jimmy Jazz” on oikeasti hieno biisi! Tämä levy on täynnä mitä erilaisimpia kappaleita tyylilajista toiseen - entinen sillisalaatti maistuu tänään mainiolta 7 ruokalajin päivälliseltä.

Erosen seinältä löytyi vielä yksi levy, joka tarttui mukaani tarkan kuntotarkistuksen jälkeen. No, tämän levyn kunto ei täysin täytä normaalisti tarkkoja laatuvaatimuksiani, mutta ehkä sillä ei tässä tapauksessa ole niin kauheasti merkitystä. Levy julkaistiin jo ennen kuin Neil Armstong ja Buzz Aldrin olivat leikkineet kengurua kuussa – josta siitäkin tulee kuluneeksi kesällä jo 40 vuotta! Levy on Saukki & Oravien oivallus, jossa mennään kuuhun raketilla jo ennen Apollo 11:a ja sen jälkeen rokataan jöröjukan kanssa. Wau!

tiistai 17. helmikuuta 2009

Levy-Eskoilta piristystä helmikuun arkeen


Kaksi levyä tehnyt Slint-niminen yhtye on kotoisin Kentuckyn Louisvillesta. Bändi oli lyhytikäinen (1987 – 1992, muutama livejuttu 2005-2007) ja minulle täysin tuntematon viime viikkoon asti. Tämä tietämättömyyteni tila loppui, kun suosikkilevykauppani Levy-Eskojen asiansa (ja minut!) tunteva omistaja/myyjä suositteli minulle Slintin ”Spiderland”-levyä. Tapani sanoi, että levyä pitää kuunnella useasti ennen kuin se avautuu. Minulle kävi kuitenkin sikäli onnellisesti, että jo ensimmäisellä kuuntelukerralla huomasin vinyylisoittimeni pyörittävän mahtilevyä!

Tähän nopeaan heräämiseen auttoi kenties se, että musiikki toi paikoitellen mieleen vuoden 2005 ”löytöni” Gravenhurstin ”Fires In Distant Buildingsin”. Tuo Gravenhurstin levy minulla on tätä kirjoittaessa vain cd-versiona, mutta kun sitäkin kuulemma saa jo vinyylinä, niin pakkohan se on hankkia myös tuossa formaatissa.


Slintiä on luonnehdittu american undergroundigsi ja indie-rockiksi. Olkoon vaikka niin, mutta tämä levy kyllä jokaisen kannattaa kuunnella – 70-luvun jälkeen on kuin onkin tehty aivan loistavaa musiikkia! Tämä meiltä vanhoilta pieruilta vinyylinkerääjiltä on ehkä joskus päässyt hetkittäin unohtumaan…

Muita hankintoja Levy-Eskoilta olivat palkittu Robert Plantin & Alison Kraussin "Raising Sand" sekä Hellacoptersin viimeiseksi jäänyt levy ”Head Off”. Plantin & Kraussin levy minulla oli aiemmin cd-versiona, mutta jotenkin se ei uponnut minuun. Musiikin kuuntelu on joskus ihmeellistä, sillä hienona tuplavinyylinä levy kuulostaa paljon paremmalta! Levyn on tuottanut jo turhankin tuttuun tyyliinsä T Bone Burnett ja kitaristivieraana on mm. Tom Waitsinkin käyttämä ja arvostama Marc Ribott.


Hellacoptersin levyn ostamiseen vaikutti paitsi se, että levy jäi yhtyeen viimeiseksi, niin se, että sen mukana tuli hieno täysikokoinen juliste – tämäkin yksi vinyylilevyjen hyvistä puolista. Levy on mainio, vaikka ei olekaan sitä räväkintä Hellacoptersia. Kelpo meininkiä silti, joka tietyssä mielentilassa uppoaa hienosti. Bändi jäi näkemättä livenä, mikä on kyllä harmi!

Jokainen näistä 3:sta vinyylistä oli uusia ostaessani ne. Eihän siinä mitään vikaa sinänsä, mutta harmittaa hyvien käytettyjen vinyylilevyjen puuttuminen kotikaupunkini ykköspaikasta - kierrättäkää hyvät ihmiset, kierrättäkää!


JK.

Sain - kiitos Eskojen - aiemmin ylistämäni Gravenhurstin myös vinyylipainoksena. Jos mahdollista, niin se on VIELÄ PAREMPI kuin cd-levy. Jotenkin se vaan soi paremmin, kitaravuodatuksetkin pääsevät kunnolla oikeuksiinsa...